Home / Pöytätennis / Maailman menestyneimmät tennispelaajat

 

Tennis on vanha urheilulaji, jossa pelivälineenä käytetään palloa ja mailaa sekä verkkoa, joka erottaa pelaajat toisistaan. Tennis on ollut erittäin suosittu peli ja tämän urheilulajin  mestareita löytyy monesta maailman kolkasta. Pelaamista oppii harjoittelemalla. Parhaiten oikeaa tekniikkaa oppii valmentajan avulla. Myös aikuiset voivat omaksua tenniksen. Tennis on suosittu myös siksi, että sitä voi pelata missä ja milloin tahansa.

Esimerkkejä maailman parhaista tennispelaajista

Andy Murray on skotlantilainen pelaaja, jota on pidetty maailman parhaana tennispelaajana. Hän aloitti pelaamisen teininä, jolloin hän tavoitteenaan oli päästä sadan parhaan joukkoon. Hän kertoo, että ei ollut ensin odottanut pääsevänsä kärkeen. Andy Murrayn ura on kuitenkin ollut loistava. Hän on voittanut monta kertaa finaalissa ja voittanut kolme grand slam -ottoa.  Myös hänen vastustajinaan oli kovia ja kokeneita pelaajia. Murray on voittanut myös olympialaisissa. Vuoden 2019 alussa Murray ilmoitti todennäköisesti lopettavansa uran, koska hänen lonkkansa oli murtunut ja hän on kokenut kovia kipuja.

Serena Williams

Serena Williams on maailmankuulu yhdysvaltalainen tennistähti ja maailman paras tenniksen naispelaaja. Menestyksekkään uransa aikana hän on voittanut kaikki grand slam -turnaukset sekä neljä olympiakultamitalia tennispelissä. Myös Williamsin sisar Venus on tennispelaaja. Williamsin sisaret ovat ainoita tennispelaajia, jotka ovat voittaneet olympiakultaa. Serena on oli ylivoimaisesti paras myös Wimbledonin ja US Openin kisoissa, joissa hän on voittanut sellaiset kovat pelaajat, kuin Maria Sharapova ja ja Victoria Azarenka.

Maria Sharapova on venäläinen, tällä hetkellä Yhdysvalloissa asuva tennispelaaja. Hän on aloittanut pelaamisen nuorena ja päässyt uran huipulle. Taitavana pelaajana hän on kilpaillut muun muassa Serena Williamsin kanssa. Fanien keskuudessa tunteet häntä kohtaan ovat ristiriitaisia: toiset rakastavat häntä ja toiset taas vihaavat. Tunnettu esimerkki häneen kohdistuneesta kritiikkistä tapahtui vuonna 2016, jolloin hänet syytettiin dopinginkäytöstä.Sharapova on asunut Yhdysvalloissa jo yli 20 vuotta, mutta edustanut Venäjää koko uransa ajan. Vuonna 2012 hän voitti isänmaalleen olympiakultaa olympialaisissa Lontoossa ja on voittanut myös kaksi grand slam – turnausta. Tästä huolimatta Sharapovaa on syytetty epäisänmaalisuudesta. Vuonna 2018 hänen julkaisemansa kuva, jossa hän esiintyy äidinsä kanssa Yhdysvaltain lippu taustalla, nosti Venäjällä suuren kohun.Myös Suomesta on löytynyt ansiokkaita tennispelaajia, muun muassa Rauno Suominen, joka on toiminut pitkään Tennisliiton päävalmentajana. Suominen aloitti uransa pelaajana, mutta eteni siten valmentajaksi. Suomen lisäksi hän ontoiminut valmentajana Yhdysvalloissa. Varsinkin Buffalossa Suomenen on saavuttanut suuren maineen ja auttanut monia pelaajia pääsemään uransa huipulle. Suosio oli niin suurta, että Buffalossa hänet valittiin vuonna 2006 valmentajaksi Hall of Fameen. Buffalon jälkeen hän on toiminut valmentajana Salt Lake Cityssä ja auttanut suomalaispelaajia.

Rauno Suominen

Myös pelaajana Suominen on saavuttanut mainetta. Suomessa hän voitti Suomen mestaruuden kymmenessä sarjassa, nelin -ja sekanelinpelissä. Hän on onnistunut voittamaan Reino Nyssösen, joka oli siihen suuri suomalainen tennispelaaja.  USA:ssa Suominen saavutti menstyksen voittamalla kansallisen mestaruuden vuonna 1981. Suominen toimi myös maajoukkueen kapteenina. Hänet on kuvattu tiukaksi ja joskus mustavalkoiseksi, mutta siitä huolimatta hän on saavuttanut suosiota myös tällä saralla. Suominen vietti viimeiset vuotensa Austraaliassa, jossa hän asui vaimonsa Kirsin kanssa. Eläkkeelle jäätyään hän sairastui MND:hen eli motoneuronitautiin, joka vei hänen voimansa. Rauno Suominen kuoli 2018 Morningtonin kaupungissa 79-vuotiaana.Muita suomalaisia maineikkaita pelaajia ovat olleet muun muassa usean ATP-turnauksen voittanut Jarkko Nieminen, tenniksen suomenmestaruuden voittanut Veli Palonheimo. Naisista Emma Laine on saavuttanut menestyksen sijoittuessaan 64 sijalle kaksinpelissä.

 
Jaa tämä viesti